Onks mun mikki auki?

Näin eräässä verkkokaupassa hauskan printti t-paidan, jossa oli teksti ”Tottakai puhun itsekseni. Tarvitsen silloin tällöin asiantuntijan neuvoa.” Etätyön lisäännyttyä itsekseen puhuminen lienee tullut monelle tutuksi ja joskus sen aikana on saattanut jäädä myös mikki auki. Tällöin muutkin ovat verkkopalavereissa päässeet nauttimaan ns. hiljaisesta tiedostasi. Itselleni paidan teksti kolahti, koska olin juuri perehtynyt asiantuntijuuteen ja tutkinut opinnäytetyössäni logistiikka-alan asiantuntijuuden jakamista työelämän ja oppilaitosten välillä. Vakavasti harkitsen paidan tilaamista, koska vanha ”Jos et pysty olemaan positiivinen, ole ainakin hiljaa” printtipaitani on jo melko kulahtanut.

Asiantuntijuus ja sen jakaminen

Kukaan meistä ei ole osaamaton, vaan jokainen on vähintään oman alueensa asiantuntija. Yksilön ei tarvitse hallita kaikkea. Asiantuntijuuden jakaminen on sekä antamista että saamista. Tiimin tai verkoston jäsenten tulisi jakaa asiantuntijuutensa tuottaakseen luovia ratkaisuja työssään. Monia hyviä iskulauseita t-paitaan, kahvimukiin tai huoneentauluksi.

Uusi asiantuntijuus vaatii kollektiivista asiantuntijuutta. Nykyiset organisaatiokäytännöt vaativat asiantuntijoilta yhä enemmän kykyä toimia tiimissä, tehdä yhteistyötä, neuvotella, muodostaa verkostoja ja hankkia sosiaalista pääomaa. Asiantuntijaorganisaatioiden ja -kulttuurien sisällä esiintyy kuitenkin monenlaisia esteitä, joista esimerkiksi yksilöllisen työskentelyn perinne voi tehdä asiantuntijoiden yhteisen työskentelyn ja siten asiantuntijuuden jakamisen vaikeaksi. Esimerkiksi monet opettajat ovat tottuneet toimimaan itsenäisinä asiantuntijoina, jotka eivät kysele tai neuvottele työyhteisön muiden jäsenien kanssa oman työnsä suorittamisesta.  Poikkeukset toki vahvistavat säännön.

”Logistiikan alan tulevaisuuden osaamistarpeita ja asiantuntijuuden jakamista tutkittiin viime keväänä NEWLOG-hankkeen toimesta alan opetushenkilöstöltä ja yrityksiltä”

Yksi tutkimuksista oli kartoitus osana NEWLOG-hanketta, jossa selviteltiin kokemuksia asiantuntijuuden jakamisesta ja valmiutta sekä näkemyksiä sen kehittämiseen.  Asiantuntijuuden jakamisesta oli hyviä kokemuksia, mutta kehitettävääkin löytyi. Halukkuutta ja valmiutta yhteiseen kehittämiseen ja yhteistyön lisäämiseen oli, mutta resursseja kehitysehdotusten aktivoimiseksi ja jalkauttamiseksi kaivattiin.

Kyselyyn vastannut opetushenkilökunta kertoi tuntevansa työelämän nykyisiä ja tulevaisuuden osaamistarpeita ja kehitti asiantuntijuuttaan aktiivisesti työelämän edustajien kanssa osana opetustyötään. Työelämän toivottiin olevan enemmän aktiivisia osapuolia oppilaitosten suuntaan ja jakavan asiantuntijuuttaan, kuten tietoa opetuksen tueksi sekä järjestävän koulutuksia opettajille. Osaamisen päivittämistä tehtiin muun muassa vierailukäynteinä alan yrityksiin, jotka olivat vähentyneet kyselyn aikana vallinneen koronapandemian takia. Aktiivisuus logistiikan alan verkostoissa oli vähäistä, mutta alan ajankohtaisia asioita seurattiin ja osaamisen kehittämiseen käytettiin osittain Logistiikan Maailma -tietopankkia sekä osallistuttiin LOGY ry:n ja LIMOWAlogistiikkaverkoston tilaisuuksiin.

Työelämälle suunnatun kyselyn mukaan logistiikka-alan koulutustarjontaa tunnettiin jonkin verran, mutta koulutusten sisältöjä ja toteutustapoja vähän. Tulos noudattaa samaa linjaa kuin Suomen Yrittäjien syksyllä 2018 tekemässä yrittäjägallupissa, jonka mukaan yli 70 % ei juurikaan tuntenut ammatillisen koulutuksen uudistusta eikä yhteistyötä ammatillisen oppilaitoksen kanssa ollut tehty. Aktiivisemmalle vuorovaikutukselle, yhteistyölle sekä yritys- ja oppilaitosvierailujen lisäämiselle on siis tarvetta. Työelämän edustajilla olisi myös halukkuutta lähteä asiantuntijavaihtoon alan oppilaitokseen tai tekemään opetustyötä alan opettajien ja opiskelijoiden kanssa, mikäli sille olisi mahdollisuus. Asiantuntijuutta haluttiin jakaa aktiivisemmin tulevaisuudessa.

Kehitysehdotuksia, asiantuntijuuden jakamiseen työelämän ja oppilaitosten välillä, saatiin molemmilta osapuolilta runsaasti. Nämä liittyivät yhteistyön malleihin, verkosto- ja koulutusyhteistyöhön, yhteiseen tietopankkiin sekä viestinnän ja vuorovaikutuksen lisäämiseen.

Opettajien työelämäjaksoista ja asiantuntijavaihdoista ei kummallakaan osapuolella ollut juuri kokemuksia, mutta ne nähtiin parhaimpina asiantuntijuuden jakamista lisäävinä keinoina. Resursseja (aika, henkilöstö, rahoitus) keinojen toteuttamiseen peräänkuulutettiin.

Opetushenkilökunnan työelämäjaksot

Entinen opettajakollegani oli muutamia vuosia sitten kuukauden työelämäjaksolla. Hän opetti tulevaisuuden linja-autonkuljettajia ja halusi saada kokemuksen ”oikeista töistä”, jotta voisi paremmin opastaa tulevaisuuden ammattilaisia työelämän arkeen ja vaateisiin. Työelämäjakson jälkeen päällimmäiset kommentit olivat ”eihän siinä ajamisessa mitään, mutta aikaiset herätykset, tiukoissa aikatauluissa pysyminen pissataukoineen, haastavien asiakkaiden kohtaaminen ja se hiton maksupäätelaitteen kanssa kamppailu”.  Hän innostui työstä kuitenkin niin paljon, että jatkoi myöhemmin keikkatöissä ja ylläpiti ammattitaitoaan istumalla koulunpenkin sijasta bussinpenkillä.

Ammattitaitoa ei voida opettaa, jos käytännön kokemusta ei ole edes opettajilla”

On siis todennäköistä, että työelämäjaksoilta kertyy oletettua enemmän tietoa ja kokemusta opetustyön tueksi ja samalla voi ”vahingossa” kehittää  tai auttaa yrityksen toimintaa, myös opiskelijoiden kanssa. Opetushenkilöstöltä kehitysehdotuksia ja näkökulmia työelämäjaksoihin tuli runsaasti. Joidenkin ehdotusten mukaan, työelämäjaksot pitäisi olla ammattiopettajille pakollisia ja säännöllisin väliajoin. Toiset kannattivat pitkiä ja toiset lyhyitä, muutaman päivän pituisia jaksoja. Opetushenkilöstö voisi olla työelämäjaksoilla yksin tai opiskelijoiden kanssa. ”Ammattitaitoa ei voida opettaa, jos käytännön kokemusta ei ole edes opettajilla” – kommentoi yksi vastaajista. Kokeiluja ja malleja opetushenkilökunnan työelämäjaksoista on jo olemassa, joista parhaita käytäntöjä voidaan hyödyntää. ”Politiikka kuntoon. Verkostot kuntoon. Prosessi kuntoon. Ohjelmat käyntiin. Halukkaita varmasti riittäisi” -todettiin ytimekkäästi yhdessä vastauksessa.

Opettajien työelämäyhteyksien parantamiseen, ammattitaidon ylläpitämiseen ja työssäjaksamiseen on tarpeellista lisätä resursseja

Opetushallituksen ennakointiryhmän osaamiskartta 2035 selvityksessä on todettu, että opettajien työelämäyhteyksien parantamiseen, ammattitaidon ylläpitämiseen ja työssäjaksamiseen on tarpeellista lisätä resursseja. Opettajille on ehdotettu systemaattista, työelämässä tapahtuviin muutoksiin liittyvää täydennyskoulutusta esimerkiksi työelämäjaksoilla. Työelämäjaksojen lisäämiseksi pitäisi resurssit varmistaa niin oppilaitoksissa kuin yrityksissä. Toimenpiteiden toteuttamisen  vastuutahoina olisivat koulutuksen järjestäjät, kunnat, työnmarkkinajärjestöt, opetus- ja kulttuuriministeriö ja Opetushallitus. Suomen Yrittäjät on myös ottanut kantaa opettajien työelämäjaksojen lisäämisen tärkeyteen Yrittäjäystävällistä ammatillista koulutusta” –julkaisussaan.

Opetushallinnon tilastopalvelun mukaan ammatillisen koulutuksen opettajista vain noin viidesosa oli osallistunut työelämäjaksoille vuonna 2018  ja  täydennyskoulutuksen muotona asiantuntijavaihtoon osallistuminen oli erittäin vähäistä.  Vuodesta 2015 nousua oli vain 3%.

Asiantuntijavaihto

Opetushallituksen tilastojen mukaan ”Asiantuntijavaihtoon osallistuminen tarkoittaa osallistumista vähintään viikon pituiseen joko kotimaiseen tai kansainväliseen oman alan asiantuntijavaihtoon”. Asiantuntijavaihdon määritelmää ja sisältöä, työelämän ja ammatillisen oppilaitoksen välillä, pitäisi varmasti täsmentää.

Kyselytutkimuksen perusteella malleja asiantuntijavaihtoon voisi olla ”opettajat työpaikkaohjaajiksi ja työpaikkaohjaajat opettajiksi”-vaihtomallin tai ”yrityksen edustaja -oppilaitoksen edustaja”-työparimallin kehittäminen. Molempia osapuolia hyödyttävänä yhteistyön mallina esitettiin myös kummitoimintaa, jossa työnelämän sekä oppilaitoksen välillä olisi asiantuntijavaihtoa ja sen myötä tehtäisiin yhteiskunnallisesti isoa muutosta koulujen sekä työpaikkojen oppimisen välille. Asiantuntijavaihdossa on paljon samaa kuin organisaation sisäisessä työnkierrossa. Nähdään ja opitaan asioita toisen näkökulmasta, jota empatiaksikin kutsutaan. Juju on uuden oppimisessa ja hiljaisen tiedon siirtämisessä. Joku on joskus sanonut, että opettajat ovat haastavimpia oppilaita. Roolin vaihto ei ole aina helppoa, mutta eri tilanteissa suotavaa. Varsinkin jos tavoitteena on kehittää tai kehittyä.

Tartutaan Mikkiin

Albert Einstein toteaa kirjoituksessaan Mihin minä uskon, ”Muistutan itseäni sata kertaa joka päivä siitä, että ulkoinen ja sisäinen elämäni perustuu toisten ihmisten ponnisteluille, elävien ja kuolleitten, ja että minun tulee kehittää itseäni, jotta voisin antaa toisille samalla mitalla millä itse olen saanut ja edelleen saan.

Kannattaa olla Einstein asiantuntijuuden jakamisessa

Ei tarvitse, mutta kannattaa olla Einstein asiantuntijuuden jakamisessa ja itsensä kehittämisessä. Kyselytutkimuksessa tuli esille seuraava ilmiö: ”Minä tiedän ja jaan asiantuntijuuttani, mutta muut eivät”- ”Itselläni on hyvä muutosvalmius, mutta muut pelkäävät”. Kun asiantuntijatyötä on tarkasteltu tunteiden näkökulmasta, pelko on tunnistettu yhdeksi merkittävimmäksi oppimisen esteeksi, joka voi heikentää organisaation kehittymistä. Rohkeutta ja rohkaisua tarvitaan, omaa asiantuntijuutta ja hiljaistakin tietoa pitää uskaltaa jakaa. Kukaan ei ole se osaamaton.

Pitäisikö otsikosta poiketen siis ennemminkin kysyä:

ONKS SUN MIKKI AUKI?

Tarkemmat tutkimustulokset aiheesta löydät opinnäytetyöstäni ”Logistiikka-alan asiantuntijuuden jakaminen työelämän ja oppilaitosten välillä -kartoitus osana NEWLOG-hanketta”, jossa esitellään myös logistiikan alan toisen asteen ammatillista koulutusta sekä alan tulevaisuuden osaamistarpeita.

Tuija Rikkonen

Kirjoittaja on NEWLOG-hankkeessa toimiva asiantuntijajäsen, Varian logistiikan opettaja, työelämäkoordinaattori ja Turun AMK:n Master´s Schoolista, yliopettaja Eija Koiviston kannustavalla myötävaikutuksella Projektijohtamisen Insinööri (YAMK) -tutkintoon valmistunut, elinikäinen oppija.

Ei alle 18-vuotiaille

Olipa kerran poika, jota ei kiinnostanut koulunkäynti. Laskento ei ottanut taittuakseen ja todistuksessa paras arvosana loisti suoritetusta uimamerkistä. Sen sijaan koulumatkan varrella sijainnut halkopino veti puoleensa, jonka taakse oli hyvä piilottaa koulukirjat. Luokkakaverinsa kanssa ihaillen seurattiin työmiehiä, jotka lastasivat halkokuormia ja kuljettivat niitä kuorma-autoilla eteenpäin. Innokkaat pojat pääsivätkin mukaan töihin, apumiehiksi lastaamaan ja purkamaan, nuoresta iästään ja koulusta huolimatta. Saatettiin sitä vähän päästä ajamistakin kokeilemaan. Myöhemmin molemmista pojista tuli kuljetusyrittäjiä. Se uimamerkillä ansioitunut oli oma isäni.

Syyskuun puolivälissä järjestettiin Työ- ja elinkeinoministeriön tilaisuus Vantaalaisille toisen asteen opiskelijoille. Työministeri Haatainen keskusteli Vantaan toisen asteen opiskelijoiden kanssa heidän ajatuksistaan ja mieltä askarruttavista kysymyksistä koskien tulevaisuuden työelämää. Tilaisuus oli osa Euroopan tulevaisuuskonferenssiin liittyvää ”Eurooppa olemme me” -ministerikiertuetta. Teemana oli ”Yhdeksästä viiteen – vai jotain ihan muuta? Nuoret tulevaisuuden työelämän rakentajina”. Tilaisuudessa tuotiin esiin hyviä näkökulmia sekä lukiolaisten että ammattiopintojaan suorittavien tahoilta. Monet asiat liittyivät toiveisiin tulevaisuuden työstä ja opiskelusta sekä niihin liittyvistä haasteista, kuten uupumuksesta.

Vaikka en nuori olekaan, heitin kysymyksen nuorten puolesta ja meitä aikuisiakin välillä askarruttavasta asiasta. Miten alle 18-vuotiaat nuoret pääsisivät helpommin kiinni töihin, työssä oppimaan ja työelämään tutustumaan? Monissa yrityksissä ja työtehtävissä on alettu vaatia täysi-ikäisyyttä, myös työssäoppimisten osalta. Törmäämme tähän asiaan ammatillisten opettajien keskuudessa, kun etsimme opiskelijoiden kanssa työssäoppimispaikkoja. Turvallisuuteen liittyvät syyt ovat olleet pääasiallinen peruste. Myös ministeri Haatainen nosti esille turvallisuuden ja niihin liittyvät säädökset monien alojen osalta, mutta lupasi myös viedä keskustelua asiasta eteenpäin.

Logistiikan ala on kuitenkin siitä erityinen, että esimerkiksi ammatillisen kuljettajakoulutuksen opiskelija voi saada henkilöauto- eli B-ajokortin jo 17-vuotiaana. Ikäpoikkeusluvan myöntää Traficom opintoihin kuuluvaa työpaikalla oppimista varten. Ajokortin puitteissa opiskelijat pystyisivät siis suorittamaan kuljetuksia työssäoppimispaikoissaan jo ennen täysi-ikää avustavien töiden lisäksi. Terminaaleissa ja varastoissa ollaan varovaisia trukkiliikenteen osalta. Trukilla työskentelyssä voi kuitenkin säädösten mukaan jo 16-vuotias käyttää matalakeräilytrukkeja ja mikäli työsuojelupiirille tehdään ilmoitus nuorilla työntekijöillä teetettävästä trukinajotyöstä (opastettuna), trukkia saa ajaa alle 18-vuotias henkilö.

Tällä hetkellä logistiikan alan työtehtävät kuuluvat TOP 10 työvoimapulasta kärsiviin aloihin. Kuljettajien ammattikunta on ollut listoilla jo vuosikymmeniä. Verkkokaupan kasvun myötä myös sisälogistiikan työntekijöille on enenevässä määrin tarvetta. Hakijoita tai tekijöitä ei tahdo löytyä. Olisiko tähän yhtenä vastauksena se, että laajennettaisiin hakuprofiilia ja otettaisiinkin varhaisemmassa vaiheessa tulevia osaajia kasvamaan yrityksiin? Sytytettäisiin kipinää alalle.

Opettajaurani alkuajoilta kuultu lentävä lause ”Opettakaa te oppilaille kello, niin me opetetaan työt”. Toki koulussa opetamme työelämässä toimimista ja tarjoamme valmiuksia työelämään, mutta ne eivät välttämättä riitä. Tiedot linkittyvät taidoiksi vasta työelämässä ”oikeita töitä” kokeilemalla. Seppiä emme ole syntyessämme, joten harjoiteltava on. Niistä syntyy kokemus ja tarinat.

Millainen sinun ensimmäinen kokemuksesi työelämästä oli?

Voisitko sinä olla yksi niistä, joka esiintyisit jonkun nuoren ”halkopino”-tarinassa?

Tuija Rikkonen

Kirjoittaja on Vantaan ammattiopisto Variassa opettajana ja työelämäkoordinaattorina työskentelevä NEWLOG-hankkeen asiantuntijajäsen, joka kulki isänsä jalanjälkiä logistiikka-alalle.

Simulaatiot logistiikassa

Tämän viikon perjantaina 19.3 vietetään jälleen Konginkankaan onnettomuuden vuosipäivää. Itse onnettomuus sattui vuonna 2004 ja on edelleenkin Suomen tieliikennehistorian vakavin onnettomuus. Onnettomuudessa törmäsivät yhteen paperirullia kuljettanut täysperävaunuyhdistelmä sekä charter-ajossa ollut linja-auto. Onnettomuus sattui Konginkankaan taajaman kohdalla Keski-Suomessa.


Konginkankaan onnettomuuden ja logistiikan alan simulaatioiden välillä on yhteinen nimittäjä, joka löytyy onnettomuuden virallisesta tutkintaselosteesta. Onnettomuuden tutkintaselosteen loppupuolella annetaan yhteensä 17 erilaista turvallisuussuositusta, joista viimeisiin kuuluu näin:


“17. Tutkintalautakunta suosittaa, että kauppa- ja teollisuusministeriö käynnistäisi esimerkiksi Teknologian Kehittämiskeskuksen (Tekes) teknologiaohjelmiin
liitettäväksi hankkeen, jolla Suomeen saataisiin kuorma-autosimulaattoreita ja
monipuolisia ohjelmistoja, joiden avulla kuljettajille voidaan opettaa sekä perus että
jatkokoulutuksessa esimerkiksi erilaisten ajoneuvoyhdistelmien hallintaa
vaikeissa kelioloissa.”

Onnettomuudesta on nyt kulunut lähes 20 vuotta ja paljon on tapahtunut kehitystä etenkin
logistiikan ajokoulutussimulaatioiden saralla. Konginkankaan onnettomuutta voidaan siis hyvällä syyllä nimittää jonkinlaiseksi lopulliseksi lähtölaukaukseksi logistiikan alan simulaatioiden osalta. Toki erilaisia simulaatioita logistiikan alalla oli tehty aikaisemminkin, esimerkiksi varastotoimintojen optimointien yhteydessä, mutta kyseisen onnettomuuden jälkeen simulaatioiden opetuksellista hyötyä aloitettiin kartoittamaan toden teolla myös logistiikan saralla.


2010-luvun alkuun mennessä Suomessa oli jo täysverisiä HF (High Fidelity) tason
rekkasimulaattoreita puolen kymmentä. Itsekin sain vetää yhtä tällaista hanketta projektipäällikön ominaisuudessa Tampereella Tredussa vuonna 2011. Oma käsitykseni on, että valtaosa näistä laitteista on vielä toimintakuntoisia ja niitä käytetään opetuksessa hyödyksi.

Nykypäivän logistiikan opetussimulaatiot perustuvat pääasiassa hieman kevyempään laitteistoon kuin täyteen rekan hytistä tehtyyn simulaattoriin. Lähestytään enemmänkin LF (Low Fidelity) tason simulaattoreita, joilla saatava pedagoginen hyöty on sekin merkittävä.

Vertailu HF ja LF tason simulaatoiden kesken ja niistä saatava opetuksellinen hyöty on yksi
merkittävimpiä tutkimuksen kohteita omassa väitöskirjatutkimuksessani. Elämme aikaa jolloin kustannustehokkuus korostuu entisestään. Voidaanko siis eri tason simulaatioilla saavuttaa samanlainen lopputulos? Tai voiko jopa kevyempi simulaatio olla parempi vaihtoehto joissain tapauksissa? Tutkimuksissa on usein tullut ilmi, että liian monimutkainen simulaatioharjoitus ei aina välttämättä olekaan lopputuloksen kannalta paras. Toisaalta taas simulaatioissa viihtymistä edesauttaa mahdollisimman autenttinen ja tasokas simulaatio.

Logistiikan ja simulaatioiden suhde tulee varmasti olemaan merkittävä myös tulevaisuudessa. VR/AR/MR-tekniikka tulee yhtenä osana tuomaan paljon uusia tapoja hyödyntää simulaatiota logistiikassa. Myös paljon viime aikoina mielenkiintoa herättänyt Digital Twin-ajattelu soveltuu hyvin logistiikan alalle, esimerkiksi varastotoiminnan tehokkuutta kehittämään.

Digitaalisten oppimisympäristöjen jatkuva kehittäminen on etenkin logistiikassa äärimmäisen tärkeää. Itse olen taustakoulutukseltani logistiikan insinööri ja työkokemukseni kautta taas tutuksi on tullut oppilaitosmaailma. Näenkin tässä selvän yhteyden logistiikan, digitaalisten opetusympäristöjen sekä myös työelämäympäristöjen välillä. Opiskelijan jalostaminen oman alansa ammattilaiseksi erilaisten digioppimisympäristöjen avulla on mahdollistettava ja se varmasti takaa kaikkien osapuolten kannalta katsottuna parhaan lopputuloksen.

Anssi Salmi


Väitöskirjatutkija, ammatillisen koulutuksen lehtori ja simuvelho. Simulaatiot ovat intohimoni ja siinä ohessa myös opetuksen kehittäminen. Uusi teknologia, itsensä kehittäminen ja sähköautoilu harrastuksina. 

LinkedIn
www.simulaattori.fi