Olipa kerran poika, jota ei kiinnostanut koulunkäynti. Laskento ei ottanut taittuakseen ja todistuksessa paras arvosana loisti suoritetusta uimamerkistä. Sen sijaan koulumatkan varrella sijainnut halkopino veti puoleensa, jonka taakse oli hyvä piilottaa koulukirjat. Luokkakaverinsa kanssa ihaillen seurattiin työmiehiä, jotka lastasivat halkokuormia ja kuljettivat niitä kuorma-autoilla eteenpäin. Innokkaat pojat pääsivätkin mukaan töihin, apumiehiksi lastaamaan ja purkamaan, nuoresta iästään ja koulusta huolimatta. Saatettiin sitä vähän päästä ajamistakin kokeilemaan. Myöhemmin molemmista pojista tuli kuljetusyrittäjiä. Se uimamerkillä ansioitunut oli oma isäni.
Syyskuun puolivälissä järjestettiin Työ- ja elinkeinoministeriön tilaisuus Vantaalaisille toisen asteen opiskelijoille. Työministeri Haatainen keskusteli Vantaan toisen asteen opiskelijoiden kanssa heidän ajatuksistaan ja mieltä askarruttavista kysymyksistä koskien tulevaisuuden työelämää. Tilaisuus oli osa Euroopan tulevaisuuskonferenssiin liittyvää ”Eurooppa olemme me” -ministerikiertuetta. Teemana oli ”Yhdeksästä viiteen – vai jotain ihan muuta? Nuoret tulevaisuuden työelämän rakentajina”. Tilaisuudessa tuotiin esiin hyviä näkökulmia sekä lukiolaisten että ammattiopintojaan suorittavien tahoilta. Monet asiat liittyivät toiveisiin tulevaisuuden työstä ja opiskelusta sekä niihin liittyvistä haasteista, kuten uupumuksesta.
Vaikka en nuori olekaan, heitin kysymyksen nuorten puolesta ja meitä aikuisiakin välillä askarruttavasta asiasta. Miten alle 18-vuotiaat nuoret pääsisivät helpommin kiinni töihin, työssä oppimaan ja työelämään tutustumaan? Monissa yrityksissä ja työtehtävissä on alettu vaatia täysi-ikäisyyttä, myös työssäoppimisten osalta. Törmäämme tähän asiaan ammatillisten opettajien keskuudessa, kun etsimme opiskelijoiden kanssa työssäoppimispaikkoja. Turvallisuuteen liittyvät syyt ovat olleet pääasiallinen peruste. Myös ministeri Haatainen nosti esille turvallisuuden ja niihin liittyvät säädökset monien alojen osalta, mutta lupasi myös viedä keskustelua asiasta eteenpäin.
Logistiikan ala on kuitenkin siitä erityinen, että esimerkiksi ammatillisen kuljettajakoulutuksen opiskelija voi saada henkilöauto- eli B-ajokortin jo 17-vuotiaana. Ikäpoikkeusluvan myöntää Traficom opintoihin kuuluvaa työpaikalla oppimista varten. Ajokortin puitteissa opiskelijat pystyisivät siis suorittamaan kuljetuksia työssäoppimispaikoissaan jo ennen täysi-ikää avustavien töiden lisäksi. Terminaaleissa ja varastoissa ollaan varovaisia trukkiliikenteen osalta. Trukilla työskentelyssä voi kuitenkin säädösten mukaan jo 16-vuotias käyttää matalakeräilytrukkeja ja mikäli työsuojelupiirille tehdään ilmoitus nuorilla työntekijöillä teetettävästä trukinajotyöstä (opastettuna), trukkia saa ajaa alle 18-vuotias henkilö.
Tällä hetkellä logistiikan alan työtehtävät kuuluvat TOP 10 työvoimapulasta kärsiviin aloihin. Kuljettajien ammattikunta on ollut listoilla jo vuosikymmeniä. Verkkokaupan kasvun myötä myös sisälogistiikan työntekijöille on enenevässä määrin tarvetta. Hakijoita tai tekijöitä ei tahdo löytyä. Olisiko tähän yhtenä vastauksena se, että laajennettaisiin hakuprofiilia ja otettaisiinkin varhaisemmassa vaiheessa tulevia osaajia kasvamaan yrityksiin? Sytytettäisiin kipinää alalle.
Opettajaurani alkuajoilta kuultu lentävä lause ”Opettakaa te oppilaille kello, niin me opetetaan työt”. Toki koulussa opetamme työelämässä toimimista ja tarjoamme valmiuksia työelämään, mutta ne eivät välttämättä riitä. Tiedot linkittyvät taidoiksi vasta työelämässä ”oikeita töitä” kokeilemalla. Seppiä emme ole syntyessämme, joten harjoiteltava on. Niistä syntyy kokemus ja tarinat.
Millainen sinun ensimmäinen kokemuksesi työelämästä oli?
Voisitko sinä olla yksi niistä, joka esiintyisit jonkun nuoren ”halkopino”-tarinassa?
Tuija Rikkonen
Kirjoittaja on Vantaan ammattiopisto Variassa opettajana ja työelämäkoordinaattorina työskentelevä NEWLOG-hankkeen asiantuntijajäsen, joka kulki isänsä jalanjälkiä logistiikka-alalle.