Niin yrityksissä kuin laajemminkin yhteiskunnissa on hyvin nopeasti noustu suurimmasta koronaviruspandemian aiheuttamasta taloudellisesta shokista, ja keskustelussa on vahvistunut käsitys työvoimapulasta. Ilmiö on kansainvälinen ja koskee ainakin suurta osaa perinteisiä läntisiä kehittyneitä talouksia. Meille varasto- ja logistiikkasektorilla ilmiössä on uutta se, että siinä missä aiemmin puhuimme tarpeesta kasvattaa alan tunnettuutta ja haluttavuutta sopivan työvoiman saamisessa, työvoimapula koskeekin nyt yhtäkkiä useita muitakin toimialoja. Vanhoja toimenpiteitä tarvitaan, mutta ehkä joukkoon pitää saada uusiakin rohtoja. Emme ole yksin taistelemassa työvoimasta, vaan kilpailu osaajista on entistä laajempaa.
Globaalissa kuvassa voitaisiin vielä logistiikkatyötä koskien hahmottaa niinkin, että kehittyvissä maissa on pula korkeammin koulutetuista osaajista ja länsimaissa taas varsinaista kuljetus- ja varastotyötä tekevistä ihmisistä. Ensin mainittuun tarpeeseen liittyen voidaan myös Suomesta toimia koulutuksen ja osaamisen viejänä, kun taas jälkimmäinen puolestaan rassaa monella tapaa yhteiskuntien toimivuutta. Kuljettajapulasta puhutaan isosti mm. Keski-Euroopassa ja Britanniassa, ja tuotteiden saatavuudessa on ollut jopa ongelmia tästä syystä. Näköpiirissä on myös rautatiekuljetuksiin siirtyminen tietyiltä osin, kun kuorma-autonkuljettajia ei ole riittävästi tarjolla.
Megatrendeistä väestön vanheneminen on myös yksi tekijä siinä, että kaikkialla ei ole enää tarjolla nuorta työvoimaa nykyisenkaltaisiin tehtäviin, ja siksi meidän tulee logistiikkatyötä organisoitaessa pohtia myös sitä, kuinka se voisi niveltyä erilaisiin elämäntilanteisiin ja siten myös eri-ikäisille työntekijöille? Logistiikan ongelmana on toisinaan pidetty osa-aikaisuutta ja ”sisääntuloalan” mainetta, mutta jos tämä onkin totta, niin käännetään se ennemmin vahvuudeksi – ja yritetään löytää kuljetus- ja varastotyöhön sellaiset tekijät, joille se sopii – ja tarjotaan heille oikeat teknologiat käyttöön. Uusi työmarkkinoille tuleva digi- ja nettinatiivisukupolvi puolestaan omaa meitä paremmat valmiudet teknologian käyttämiseen, ja sinällään he voivat nopeastikin oppia käyttämään kehittyviä uusia logistiikan teknologioita. Todennäköisesti he myös vaativat meiltä niitä – ja niiden sujuvaa käytettävyyttä. Vanhemman eläköityvän sukupolven kykyä osallistua tekemiseen kannattaa mahdollistaa – ja heidän omaksumaa hiljaista tietoa ei saa päästää katoamaan; vaikka logistiikka onkin muutoksen kourissa, historiallisella kehitysperspektiivilläkin on arvoa tulevaisuuden skenaarioita ennakoitaessa.
(Data United States Bureau Labor Statistics 2022 kirjoittajan poimimana)
Kansainväliset tilastot antavat meille myös muuten kiinnostavan näkökulman: vaikka sanomme automaation vievän työpaikat, tosiasiassa varastotyöntekijöiden määrä työvoimatilastoissa niin Yhdysvalloissa kuin Euroopassakin on kasvanut viimeiset vuosikymmenet kiihtyvään tahtiin. Taustalla on erityisesti rakenteellinen muutos, kun varastotyötä on ulkoistettu siihen erikoistuneille toimijoille. Henkilökohtaisesti väitän kuitenkin, että ilmiötä selittää vielä voimakkaammin toimitusketjustrategioiden muutos ja kuluttajakäyttäytyminen: teollisuuden JIT (Just-In-Time) ja kuluttajien verkkokauppa merkitsevät jatkuvasti nopeampia, täsmällisempiä ja ohuempia tavaravirtoja, ja tämä kasvattaa tarvittavien käsiparien määriä varastoissa.
Tuore DHL:n laaja selvitys ”tulevaisuuden työstä” 7.12.2021 kertoo, että 90% työntekijöistä kokee teknologian auttaneen heitä työssään viimeisten 5 vuoden aikana, ja siihen uskotaan myös tulevaisuudessa; tosin 50% työntekijöistä näkee teknologian kehittymisessä uhkakuvia. Osasyynä tähän voi olla pelko siitä, että automaatio vie työpaikat.
Jos palaamme edellä mainittuihin työvoimatilastoihin, varastotyöntekijöiden määrän jyrkkä kasvu tarkoittaa myös valtavia kustannus- ja tuottavuuspaineita. Vaikka varastoja on jo automatisoitu, rakennemuutos on ollut niin raju, että nykyinen automatisoinnin taso ei riitä, vaan lisää tarvitaan. Toisaalta rakennemuutokset ovat vaatineet logistiikalta myös joustavuutta, johon automaatio ei ole taipunut. Lähivuosien iso kysymys onkin esimerkiksi mobiili- ja yhteistyörobottien käytön yleistyminen, ja sitä kautta automatisoinnin ja joustavuuden yhdistäminen. Nämäkään tuskin ratkaisevat kaikkea. Joka tapauksessa maailman talousfoorumi (WEF 2018) on ennakoinut koneiden osuuden työpaikalla tehtävästä työstä liki tuplaantuvan seuraavien 7-8 vuoden aikana.
Mobiiliroboteista pitää mainita se, että vaikka olemmekin näitä ilmiöitä tutkineet pitkään, ainakaan henkilökohtaisesti en osannut kuvitella teknologian lyövän läpi näin voimakkaasti. Itse asiassa 5-6 vuotta sitten kirjoitin näistä ”nuuhkivista vihivaunuista”, ettei niillä ole oikeastaan edes nimeä. Maailmalla kuulemme mm. käsitteistä Autonomous Mobile Robots (AMR) tai Intelligent Guided Vehicles (IGV; erona AGV:iin), mutta suomenkielessä nämä ovat ilmeisesti jo vakiintuneet mobiiliroboteiksi.
Logistiikka elää tiedoista. Automaattiset tunnisteet ja kehittyneet tietojärjestelmät tänä päivänä jopa älykkyyttä sisältäen (esim. optimointi, koneoppiminen) ovat keskeinen osa logistiikkaa. Kaikki toiminnot perustuvat täsmälliseen ja usein reaaliaikaiseen tietoon. Vain selkeät ja virtaviivaiset tilaus-toimitusprosessit kannattaa digitalisoida ja myöhemmin automatisoida.
Asiakkaiden vaatimukset ja markkinatilanteiden heilahtelut vaikuttavat kuitenkin siihen, että yhä joustavampia ja monipuolisempia palvelumalleja tarvitaan. Usein niiden toteuttamiseen tarvitaan vielä ihmisiä – ja vaikka käsittelytyötä ja laskentaa siirtyisikin yhä enemmän automaateille ja tietokoneille, niiden ohjaamiseen ja kehittämiseen tarvitaan edelleenkin älykkäitä, osaavia ja sitoutuneita työntekijöitä. Otetaan heidät itsensä mukaan tulevaisuuden logistiikan ja työpaikan kehittämiseen. Tulevaisuuden tekijät haluavat vaikuttaa työnsä sisältöön ja kokea sen merkitykselliseksi. Aiemmin logistiikka on näkynyt usein asiakkaille silloin, kun tuote on puuttunut, toimitus ei ole tullut ajallaan tai tuote on vaurioitunut prosessissa.
Nämäkin voidaan kääntää toisinpäin uutta tarinaa kirjoitettaessa. Dave Pink (2009) on nimennyt todellista motivaatiota, työnimua ja tekemisen meininkiä (~drive) ohjaavan kolme tekijää ”mastery, purpose and autonomy”. Tämä pätee logistiikassakin: varmistetaan työntekijöiden osaaminen, ymmärretään työmme arvostus ja merkitys – eikä olla pelkästään koneen jatkeena prosessissa, vaan tulevaisuuden työhön tulee sisältyä autonomiaa. Työntekijät ovat tulevaisuudessakin keskeinen osa menestyvää yritystä; heidän merkityksensä yrityksen menestymiselle kasvaa jopa entisestään kilpailun kiristyessä, toimintamallien muuttuessa ja taistelun osaavasta henkilöstöstä jatkuessa.
Murros tulee silti olemaan suuri. Kaikkia nykyisiä työtehtäviä ei välttämättä tarvita, mutta tilalle nousee suuri joukko uudenlaista tekemistä. Esimerkiksi logistiikan tietovirrat digitalisoituvat ja automatisoituvat – ja vaikka puhuisimme jopa tekoälyn hyödyntämisestä tulevaisuudessa, sellaiseen järjestelmään pääseminen vaatii nyt data-analyytikkoja ja muita osaajia. Pandemian suurin opetus lienee silti riskeihin ja häiriöihin varautuminen, ja siinä mielessä toimitusketjut ovat oppineet ja kehittyneet paljon pandemian aikana, vaikka suurelle yleisölle näkyvin muutos saattaakin olla kontti- ja kuljettajapula sekä jyrkästi nousseet rahtien hinnat. Jos tämä vielä yhdistetään energiamarkkinoilla olevaan murrokseen, geopoliittiseen vääntöön ja ilmastonmuutoksen vastaiseen taisteluun, varminta kuitenkin lienee vain jatkuva muutos. Siinä pärjäämisessä tarvitaan näkemystä, osaamista ja ehkä luottamustakin (vaikka osa näkeekin lohkoketjuteknologian muuttavan tätä).
Heikki Lahtinen, Limowa ry
